Etusivu » Ajankohtaista » 10 miljoonaa avustuksia – kärjessä lasten liikkuminen, psykiatria ja syöpätutkimus

10 miljoonaa avustuksia – kärjessä lasten liikkuminen, psykiatria ja syöpätutkimus

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt yhteensä 9,9 miljoonaa euroa avustuksia 13 hankkeelle lääketieteen, muun tieteen, taiteen ja kulttuurin aloilla. Avustukset julkistetaan kansainvälisenä säätiöpäivänä 1.10., jolloin tuodaan näkyväksi säätiöiden roolia hyvinvoinnin edistäjinä yhteiskunnassa.

Johanna Sippo avatar

Kierros oli poikkeuksellisen korkeatasoinen ja avustus myönnettiin 10 prosentille hakijoista. Avustuspäätöksissä haluttiin huomioida eri uravaiheissa olevia tutkijoita. Lääketieteen hakemuksissa korostui vahva syöpätutkimuksen painotus – yli puolet myönnetyistä avustuksista kohdistui siihen. Useissa hankkeissa perustutkimukseen yhdistyi translationaalinen ja kliininen tutkimus ja tavoite vahvistaa tutkimuslähtöistä innovaatiotoimintaa. Taiteen ja kulttuurin hakemusmäärässä puolestaan saavutettiin kierroskohtainen ennätys ja mukana oli runsaasti uusia hakijoita. 

Suomen ja Ruotsin rekisterit mahdollistavat kansainvälisesti ainutlaatuisen psykiatrian tutkimuksen

Professori Jari Tiihosen tutkimusryhmälle myönnettiin 1 000 000 € avustus psykiatrian alan hankkeeseen, jossa tutkitaan lääkehoitojen ja psykoterapian tehoa vaikeassa masennuksessa ja epävakaassa persoonallisuushäiriössä. Tutkimus on kansainvälisesti ainutlaatuinen, koska se hyödyntää Suomen ja Ruotsin kansallisia terveysrekistereitä, jollaisia ei ole muualla. Tutkimusryhmän tavoitteena on löytää uusia, toimivia lääkkeitä mielenterveyden häiriöiden hoitoon sekä kehittää koneoppimismalleja, jotka auttavat ennustamaan yksilöllistä hoitovastetta. Tulosten avulla voidaan löytää uusia hoitokeinoja ja parantaa vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsivien hoitoa.

Tutkimus luo perustaa entistä tehokkaammalle syövän hoidolle

Syöpätautien vaikutukset tuntuvat niin henkilökohtaisella tasolla kuin koko terveydenhuoltojärjestelmässä. Vaikka syövän hoito on edistynyt merkittävästi, moniin kysymyksiin haetaan yhä vastauksia. Kasvaimet voivat muuttua aggressiivisiksi ja vastustuskykyisiksi hoidoille eikä vielä täysin ymmärretä, miksi syöpä etenee eri tavoin eri potilailla. Tämä hidastaa uusien ja tehokkaampien hoitojen kehittämistä.

Apulaisprofessori Mariike Kuijjerin tutkimusryhmä pyrkii paikkaamaan tätä tiedon puutetta kehittämällä laskennallisia malleja, jotka kartoittavat syövän geenien säätelyverkostoja. Mallit paljastavat piileviä syöpäalatyyppejä ja solupopulaatioita sekä auttavat ymmärtämään, miksi osa kasvaimista muuttuu aggressiivisiksi ja hoidoille vastustuskykyisiksi. Menetelmiä sovelletaan suomalaisiin potilasaineistoihin ja rekisteritietoihin. Samalla tutkitaan geenisäätelymekanismeja, jotka selittävät hoitojen tehon heikkenemistä. Ryhmälle myönnettiin 800 000 € avustus. 

Apulaisprofessori Heidi Haikalan tutkimusryhmälle puolestaan myönnettiin 1 119 000 € avustus, jonka avulla tutkitaan miksi keuhkosyövän hoidot menettävät tehonsa ja miten immuunipuolustus vaikuttaa taudin etenemiseen. Monitieteinen ryhmä rakentaa uudenlaista lääkekehitysalustaa, joka hyödyntää potilasnäytteitä ja edistynyttä teknologiaa, kuten koneoppimista. Onnistuessaan hanke voi mullistaa syöpähoitojen kehitystyön, mahdollistaa yksilöllisemmät hoidot sekä parantaa potilaiden elämänlaatua ja ennustetta. Samalla se voi pienentää lääkekehityksen kustannuksia ja tuoda uudet, tehokkaammat lääkkeet nopeammin potilaiden käyttöön.

Tieteen avulla lisää liikettä kouluihin

Lasten vähäinen liikkuminen on kasvava yhteiskunnallinen ongelma, jonka juurisyitä myös säätiöt ovat lähteneet ratkomaan.  Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi professori Timo Jaakkolan ja apulaisprofessori Mikko Huhtiniemen ryhmälle 1 099 000 € avustuksen tutkimukseen, joka etsii tieteellisesti todennettuja keinoja lisätä lasten ja nuorten liikkumista kouluissa. Tavoitteena on rakentaa tieteeseen perustuva työkalupakki koulujen arkeen sekä hyödyntää tuloksia liikunnan- ja luokanopettajakoulutuksessa. Näin voidaan muuttaa koulujen toimintakulttuuria ja opettajankoulutusta sekä vaikuttaa siihen, miten lapset liikkuvat kouluissa ympäri Suomen. 

Nyt myönnetyt avustukset löytyvät tiedotteen liitteenä olevasta listasta sekä verkkosivuilta www.jaes.fi. 

Lisätietoa:

Hanna-Mari Peltomäki, asiamies, Jane ja Aatos Erkon säätiö
hanna-mari.peltomaki@jaes.fi, p. 044 513 1069

Myönnetyt avustukset syyskuussa 2025

Professori Tero Järvinen 

Tampereen yliopisto 
Kohdekudosspesifinen lääkehoito kudosregeneraatiossa ja harvinaissairauden hoidossa 
4 vuotta. 1 400 000 € 

Apulaisprofessori Heidi Haikala  

Tampereen yliopisto 
Keuhkosyövän lääkekehityksen mullistus yksisoluanalytiikan, tekoälysuunnittelun ja potilaskeskeisten mallien avulla 
4 vuotta. 1 119 000 € 

Professori Timo Jaakkola  ja apulaisprofessori Mikko Huhtiniemi

Jyväskylän yliopisto
Fyysisen aktiivisuuden kouluintervention vaikuttavuus oppilaiden fyysiseen, sosiaaliseen ja henkiseen hyvinvointiin
4 vuotta. 1 099 000 € 

Professori Jari Tiihonen  

Niuvanniemen sairaala 
Parempia lääkehoitoja vaikeahoitoisiin mielenterveyden häiriöihin
4 vuotta. 1 000 000 € 

Professori Marko Salmi 

Turun yliopisto 
Imusolmukkeisiin kohdennetut vasta-ainehoidot
3 vuotta. 877 000 € 

Apulaisprofessori Mariike Kuijjer  

Helsingin yliopisto 
NETMET: Geenisäätelyn mallintaminen potilas- ja solutasolla syövän aggressiivisuuden ymmärtämiseksi ja potilasryhmien osituksen parantamiseksi 
4 vuotta. 800 000 € 

Tutkijaprofessori Juha Klefström

Helsingin yliopisto 
DEPMYC – Developing First MYC-Dependency Targeted Pan-Cancer Therapies  
3 vuotta. 737 000 € 

Dosentti Mika Kontro, dosentti Markus Vähä-Koskela, dosentti Heikki Kuusanmäki 

Helsingin yliopisto 
Vaikeahoitoisen akuutin myelooisen leukemian uudet hoidot 
3 vuotta. 600 000 € 

Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusyhdistys 

Suomalaisen barokkiorkesterin työ näyttämöllisesti ja musiikillisesti täyspainoisen barokkioopperatoiminnan vakiinnuttamiseksi Suomeen kolmen produktion ja oheistoimien keinoin  
45 kk. 504 000 € 

Libidian Wonders ry 

Tanssitaiteilija Elina Pirinen
Kansainvälisen läpimurron mahdollistaminen 2026–2029  
4 vuotta. 490 000 € 

Dosentti Laura Kytövuori 

Oulun yliopistollinen sairaala 
Mitokondrioiden toimintahäiriöt ja uudet geneettiset etiologiat Parkinsonin taudissa – kohti taudinkulkuun vaikuttavia hoitoja
3 vuotta. 479 000 € 

Dosentti Tiina S. Salminen  

Tampereen yliopisto 
Mitokondrioiden lämmöntuotannon tutkiminen nanolämpömittareiden avulla – vaikutukset mitokondriosairauksissa, immuunipuolustuksessa ja lämpötilaolosuhteisiin sopeutumisessa 
3 vuotta. 470 000 € 

EMMA – Espoon modernin taiteen museo 

Kansainväliset tilausteokset osana EMMAn päänäyttelyitä v. 2026–2028 
42 kk. 343 000 € 

Tiedote PDF:nä

Jane ja Aatos Erkon säätiön uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana saat ajankohtaiset kuulumiset sähköpostiisi neljästi vuodessa.

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tietosuojaselosteen.