Yhteiskunnan peiliä puhdistamassa
Teatteri ei heijasta yhteiskunnan monimuotoisuutta niin hyvin kuin pitäisi. Oulun teatteri ja Svenska Teatern päättivät puuttua ongelmaan Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella.
Svenska Teatern: Läkaren, Kuva: Cata Portin, Kuvassa: Anna Hultin, Nina Palmgren, Miiko Toiviainen, Patrick Henriksen, Isabell Sterling, Antonia Atarah
Suomi muuttuu, mutta teatteri muuttuu hitaammin, arvioivat Svenska Teaternin johtaja Joachim Thibblin ja Oulun teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio.
Ja tämä on ongelma.
”Teatterihan on yhteiskunnan peili, samhällets spegel”, Thibblin toteaa.
”Meidän täytyy nyt kysyä itseltämme, heijastaako teatteritarjonta sitä mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu? Ketä teatteri puhuttelee, kenen tarinoita siellä kerromme? Nämä ovat isoja kysymyksiä.”
Lehmuskalliosta edes nykyhetken heijastus ei oikeastaan riitä.
”Taiteen tehtävä on olla edellä ja katsoa tulevaa.” Lehmuskallio haluaisi pohtia sitä, mitä teatterin pitää olla viiden tai kymmenen vuoden päästä.
Näyttelijäkunta muuttuu hitaasti
Yksi esimerkki nopeasta muutoksesta on Suomen kansainvälistyminen. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien suomalaisten osuus on kaksinkertaistunut 11 vuodessa. Vuonna 2024 heitä on jo yhdeksän prosenttia. Helsinkiläisistä osuus on kaksinkertainen: muunkielisiä on jo yli 18 prosenttia.
Teatterissa muutostahdissa mukana pysyminen ei aina ole helppoa.
Esimerkiksi Oulun teatterin kaikki kiinnityksellä tai kuukausipalkkaisessa työsuhteessa olevat näyttelijät ovat valkoihoisia ja kehon toimintakyvyltään suvereeneja.
”En missään tapauksessa halua vähätellä upeiden näyttelijöidemme osaamista. On silti selvää, että vain omalla väellä tehtäessä jää helposti näyttämättä jotain yhteiskunnasta.”
Teatterin pitäisi kuitenkin olla relevantti kaikille.
”Teatteri on aina heikomman puolella”, Thibblin toteaa.
Ajatella ja kuvitella
Sekä Svenska Teatern, että Oulun teatteri ovat molemmat päättäneet panostaa tosissaan monimuotoisuuteen. Tätä tavoitettaan varten ne ovat saaneet rahoitusta Jane ja Aatos Erkon säätiöltä, Oulun teatteri 497 000 euroa ja Svenska Teatern 301 000 euroa.
”Valitettavasti teatterityön todellisuus kulttuurileikkausten aikana vaatii, että juoksemme koko ajan kovempaa pysyäksemme, edes paikallamme. Niinpä ulkopuolinen rahoitus on tarpeen, jotta saa aikaa miettiä ja kuvitella”, Lehmuskallio toteaa.
Meidän tarkoituksemme on löytää juurisyyt ja esteet sille, mikä jarruttaa teattereiden monimuotoistumista. Teatteri on monimutkainen kokonaisuus ja iso teatteri erityisesti. Muutoksissa on aina rakenteellisia haasteita
Thibblin kertoo
Teatterit lähestyvät asiaa eri tavoin. Svenska Teaternin kolmevuotisessa hankkeessa Monimuotoisuuden vaikutus teatterin kestävässä kehityksessä pääpaino on tiedon keruussa ja ilmiön ottamisessa haltuun.
”Meidän tarkoituksemme on löytää juurisyyt ja esteet sille, mikä jarruttaa teattereiden monimuotoistumista. Teatteri on monimutkainen kokonaisuus ja iso teatteri erityisesti. Muutoksissa on aina rakenteellisia haasteita”, Thibblin kertoo.
Tarvitaan siis tietoa siitä, mitkä ongelmat ovat ja mitä niille voidaan tai ei voida tehdä. Hankkeen lopussa on tarkoitus avata kokemuksia ja oppeja kaikkien taidelaitosten käyttöön.
Riskirahoitusta pohjoisen yleisöille
Oulun teatteri puolestaan lähestyy monimuotoisuutta suuren näyttämön tuotantojen kautta. Lehmuskallion mukaan Suuren näyttämön teosten monimuotoisuus ja kansainvälinen osaaminen tulevaisuustekijöinä Oulun teatterissa vuosina 2025–2027-hanketta voi ajatella riskirahoituksena, joka mahdollistaa monimuotoisemmat tuotannon pohjoisen Suomen suurimmalla näyttämöllä.
Kun valtion rahoitus pienenee, lipputulojen merkitys kasvaa. Jos ei ole tarkkana johtaa yhtälö helposti varman päälle pelaamiseen.
Esimerkiksi Lehmuskallio ottaa farssin, jossa keskiluokkaisen keski-ikäisen valkoisen miehen kolme rakastajatarta kilpailevat miehen huomiosta.
”En väheksy huumoria, mutta suuren yleisön farssi tuottaa helposti maailmankuvaa, jonka takana on vaikea seistä. Samalla se antaa ymmärtää, että vähemmistöjen aiheet eivät kuuluisi suurelle näyttämölle.”
Oulun teatteri on oman määritelmänsä mukaan rohkeasti uudistuva kaikkien teatteri. Lehmuskallio korostaa näistä erityisesti viimeistä: teatteria halutaan tehdä kaikille.
Teatteria halutaan tehdä kaikille.
Lehmuskallio korostaa
Kotia etsimässä
Vuonna 2025 Oulun suurelle näyttämölle ollaan tuomassa tuotannon Perillä – Destination, jota kirjoittaessa on pidetty työpajoja kodin käsitteestä maahanmuuttajataustaisten oululaisten kanssa. Myös näyttämöllä tullaan näkemään eritaustaisia vierailijoita.
Tämä kaikki maksaa. Saavutettavuuden nimissä Lehmuskallio haluaisi kuitenkin tarjota maahanmuuttajataustaisille myös huokeampia lippuja.
”Tässä palaamme rahaan. Säätiön rahoitus mahdollistaa suurella näyttämöllä asioita, jotka muuten voisivat olla taloudellisesti mahdottomia.”
Maahanmuuttoteema ei toki ole ainoa tapa kasvattaa monimuotoisuutta. Suunnitteilla on myös esitys nuorille, jossa niin ikään lippujen hintoja voitaisiin pitää tavallista alempana sekä esimerkiksi isompien tanssin huippuvierailujen tuomista teatteriin.
”Olemme puolelle Suomelle suurin näyttämö. Jos me emme tuo näitä teoksia yleisömme nähtäville, ei sitä tee kukaan muukaan.”
Kenen tarinat kerrotaan?
Myös Thibblin pitää saavutettavuutta keskeisenä. Vaikka Svenska Teatern on nimensä mukaisesti ruotsinkielinen teatteri, pyrkii teatteri madaltamaan kaikkien kynnystä tulla katsomaan tekstittämällä kaikki esityksensä suomeksi ja yhä enemmän myös englanniksi ja kuva- sekä viittomatulkkaamalla kaikki suuren näyttämön produktiot.
Niiden lisäksi tarvitaan kuitenkin myös tunnetta, että teatteri puhuttelee myös muita kuin ruotsinkielistä keskiluokkaa.
Vanhemmat katsojat saattavat muistaa esimerkkinä Svenska Teaternissa 1994 ensi-iltansa saaneen Hype-musikaalin, joka nousi oman aikansa ilmiöksi. Nuorten näyttelijöiden voimin toteutettu musikaali (Joachim oli itse mukana esittämässä karun lopun saanutta Martti-nörttiä) henkilöityi julkisuudessa etenkin intialaistaustaiseen Tino Singhiin.
”Siinä on esimerkki siitä, että näyttämöllä on monimuotoisen näköisiä ihmisiä. Ehkä se luo ajatusta, että teatteri on myös minulle,” Thibblin toteaa.
Ihonväri ei ole ainoa erotteleva tekijä. Svenska Teaternissa saa lokakuussa ensi-iltansa Livsfarligt på allvar! -murhamysteeri, jossa on mukana Duvteaternin kehitysvammaisia näyttelijöitä.
Sillä, ketä lavalla nähdään voi olla merkitystä jopa siihen, kuka hakeutuu alalle, Lehmuskallio huomauttaa.
”Olisi valtavan surullista, jos nuori ajattelisi, ettei hänen kaltaisensa ihminen tai hänen kaltaistensa ihmisten tarina kuuluisi näyttämölle.”
Jane ja Aatos Erkon säätiön uutiskirje
Uutiskirjeemme tilaajana saat ajankohtaiset kuulumiset sähköpostiisi neljästi vuodessa.
Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tietosuojaselosteen.