Nousu huipulle vaatii tukea

Juha Merimaa

5.6.2023

Kuva: Ville Lehvonen/Nuorten pianoakatemia

Kun Nanny Hedberg oli neljätoista, hän rikkoi balettiharjoituksissa polvensa. Vamma olisi varmasti pitänyt monet muut pois balettikoululta, mutta ei Hedbergiä. Hän saapui edelleen joka päivä Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen harjoituksiin, ihan vain katsomaan muiden tanssia.

”Samalla ymmärsin, miten paljon baletti minulle lopulta merkitsee”, muistelee Hedberg seitsemän vuotta myöhemmin.

Hedberg päätti panostaa tanssiin tosissaan. Hän haki opiskelemaan balettia Osloon Norjan kansalliseen taideakatemiaan, jonne pääsi toisella yrittämällä.

”Aloittaessani olin varmasti heikoimmasta päästä sisään otetuista. Luulen, että tein vaikutuksen puhtaasti sitkeydelläni.”

Sitkeys näkyi myös tuloksissa. Kolme vuotta myöhemmin Hedberg valittiin Kansallisbaletin nuorisoryhmään, jossa hän on nyt tanssinut kolme vuotta. Ensi syksynä hän siirtyy nuorisoryhmästä Kansallisbaletin pääryhmään.

Hedbergin kaltaisten lahjakkaiden ja taiteen tai urheilun tosissaan ottavien nuorten tukeminen on tärkeää, jos haluamme tulevaisuudessakin Suomeen huippuluokan tanssijoita, soittajia ja urheilijoita.

Samalla Hedberg kuitenkin osoittaa ilmeisen ongelman: vielä 14-vuotiaana tuskin moni olisi aavistanut, että hänestä todella tulee ammattilainen.

Mutta kuinka nuorten potentiaali siis voidaan tunnistaa? Kysyimme asiaa eri lahjakkaiden nuorten kanssa työtä tekeviltä. Ensimmäinen vastaus liittyy laajaan harrastuspohjaan.

Nanny Hedberg

Tanssija Suomen kansallisbaletin nuorisoryhmässä
(Bild: Roosa Oksaharju)

Liikunta lähtee arjesta

”Jos hiihtovalmentajalla oli 1950-luvulla 10 nuorta, joista koota viestijoukkue, oli heitä 1980-luvulla enää kuusi. Tänä päivänä valmentaja saa usein olla tyytyväinen, jos ylipäänsä löytää neljä innostunutta hiihtäjää.”

Näin kuvaa urheiluharrastamisen muutosta pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean säätiön toimitusjohtaja Simo Tarvonen. Moni perinteinen urheilulaji, etenkin olympialajit, ovat menettäneet paljon harrastajia vuosikymmenten saatossa. Vaikka joukkuelajit vetävät nuoria puoleensa etenkin kaupungeissa, on lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä kuitenkin laskussa kaikkialla.

Tämä on ongelma etenkin kansanterveyden näkökulmasta – nuorena opittu liikunnallinen elämäntapa on tutkimusten mukaan paras tapa varmistaa, että ihminen liikkuu vielä keski-ikäisenäkin. Ja liikunnasta on tunnetusti paljon hyötyä.

Toisaalta suuret harrastajamäärät sitten takaavat enemmän myös potentiaalisia ammattiurheilijoita. Lasten kohdalla oleellista ei kuitenkaan ole systemaattinen treenaaminen.

”Lasten liikkumisen kannalta tärkeintä on mahdollistaa monipuolinen liikkuminen arjessa, pihapelit ja leikit. Tavoitteellinen liikuntaharrastus on hyvä lisä, mutta motoriset taidot kehittyvät myös omaehtoisessa liikunnassa, jos intoa liikkumiseen riittää.”

”Lasten liikkumisen kannalta tärkeintä on mahdollistaa monipuolinen liikkuminen arjessa, pihapelit ja leikit. Tavoitteellinen liikuntaharrastus on hyvä lisä, mutta motoriset taidot kehittyvät myös omaehtoisessa liikunnassa, jos intoa liikkumiseen riittää.”

Simo Tarvonen

Vaaranpaikkoina siirtymät

Näin siis massojen näkökulmasta. Miten tukea lapsia ja nuoria, joiden potentiaali alkaa noin 15 ikävuoden kohdalla muuttua lahjakkuudeksi?

Tarvonen näkee kaksi vaarakohtaa. Yksi on siirtyminen yläkoulusta toiselle asteelle ja toinen siirtyminen toiselta asteelta eteenpäin.

”Keskeistä on nuoren oma motivaatio. Jos urheilun yhdistäminen muuhun elämään ei onnistu, katkeaa harrastus helposti.”

Ensimmäisessä muutoksessa tukena toimii usein urheiluoppilaitos, toisessa sitten Urhean kaltaiset urheiluakatemiat.

Järjestelmä toimii tällä hetkellä kohtuullisen hyvin, vaikka olympiamenestys ei menneiden vuosien tasolla olekaan, Tarvonen huomauttaa.

”Meillä on kuitenkin menestystä koripallon kaltaisissa lajeissa, joissa oltiin aiemmin kaukana maailman huipusta. Sanoisin, että kyse on myös urheiluharrastuksen lajien muutoksesta.”

Simo Tarvonen

Toimitusjohtaja, Urhea-säätiö sr

Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi valtakunnallisen olympiavalmennuskeskuksen rakentamiseen avustuksen vuonna 2019.
(Kuva: Urhea-säätiö sr)

Järjestelmä itsessään toimii lajista riippumatta.

”Urhea-akatemian ajatuksena on tarjota nuorelle urheilijalle paikka, jossa he voivat asua, opiskella ja harjoitella vapaasti ammattitaitoisen valmentajan johdolla. Tämä on kustannustehokas tapa mahdollistaa nuoren urheilijan kehittyminen.”

Osaltaan urheiluakatemioiden toiminnan mahdollistavat niitä tukevat säätiöt. Tämä on tarpeen, sillä urheilijan uran alkupuolella rahasta on usein pulaa. Useimmissa lajeissa urheilija pääsee huipulle vasta yli kaksikymppisenä, mutta tosissaan kilpailevalla kulut ovat jo sitä ennen kuin ammattilaisella. Samaan aikaan mahdollista menestystä ja sen tuomaa rahaa pitää vielä odottaa.

Koska tulevaisuus on epävarma, tähdätään urheiluakatemioissa kaksoisuraan: tavoitteellisen urheilun ohessa opiskelu perusasteelta yliopistoon voidaan rakentaa yksilöllisten tarpeiden mukaan.

”Puhummekin yleensä siitä, että tuemme ihmistä emmekä urheilijaa.”

”Keskeistä on nuoren oma motivaatio. Jos urheilun yhdistäminen muuhun elämään ei onnistu, katkeaa harrastus helposti.”

Simo Tarvonen

Akatemia tukee ammattilaiseksi tähtäävää

Musiikki ja urheilu ovat harrastuksina tyystin erilaisia. Silti suuressa kuvassa tilanne muistuttaa lasten kohdalla monella tapaa urheilua. Julkisin varoin ylläpidetyn musiikkiopistojen verkoston kantava ajatus on edistää lasten ja nuorten monipuolista musiikin harrastamista, eikä niinkään kasvattaa ammattimuusikkoja.

Myös musiikkilukioissa tähtäin on pitkälti yhdessä soittamisessa ja esiintymisessä. Julkisella puolella ammattiuraa varten saa tavoitteellista koulutusta yleensä vasta yliopistotasolla.

Ammattilaiseksi tähtäävät nuoret hyötyvät silti tavoitteellisemmasta opetuksesta jo aiemmin, kertoo Nuorten pianoakatemian hallituksen puheenjohtaja Niklas Pokki.

Nuorten pianoakatemia on viuluakatemian ja selloakatemian lailla yksityinen koulu, jonka ajatuksena on tukea teini-ikäisiä soittajia.

Vaatimuksena akatemiaan pääsyyn on tähtääminen ammattilaisuralle tai ainakin sen harkitseminen. Nuorimmat valitut ovat 12-vuotiaita.

”Alakouluikäisten kohdalla on potentiaalista huolimatta vielä mahdotonta ennustaa, kuinka motivaatio säilyy teini-iässä. Siksi olemme rajoittaneet sisäänpääsyn yläkoululaisiin.”

Sisäänpääsy tapahtuu koesoittojen kautta. Kovatasoisista kokeisiin osallistuneista voidaan valita lopulta vain reilu kymmenes. Käytännössä kyse on oman ikäluokkansa parhaimmistosta.

Pianoakatemia ei korvaa koulua eikä edes musiikkiopistoa, vaan tulee niiden lisäksi. Sen keskeinen opetustapa ovat viikonloppuleirit alan huippuopettajien seurassa. Rahoitus tulee yksityisiltä säätiöiltä.

”Opetus on maksutonta, mutta matkakuluja valitettavasti syntyy, etenkin jos nuori asuu kauempana”, Pokki kertoo.

Niklas Pokki

Hankekoordinaattori ja hallituksen puheenjohtaja, Nuorten pianoakatemia

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt avustuksia Nuorten pianoakatemian toimintaan vuosina 2016, 2018 ja 2022.
(Kuva: Ville Lehvonen)

Baletti lähtee yleensä lapsuudesta

Kun puhutaan lajeista, joissa huipulle pyrkiäkseen pitää aloittaa varhain, maintaan baletti usein. Näin oli myös Nanny Hedbergin kohdalla – hän oli kuusivuotias aloittaessaan Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksessa. Ja on tanssinut siitä lähtien.

Balettikoululla oli myös sopimus Kaisaniemen ala-asteen kanssa järjestelystä, jossa nuoret koululaiset pääsivät koulupäivän jälkeen luontevasti balettiin.

Silti vaatimus varhaisesta aloittamisesta ei ole edes baletin kohdalla mitenkään ehdoton, kertoo Kansallisbaletin nuorisoryhmän taiteellinen koordinaattori Nicholas Ziegler.

”Meillä on yksi miestanssija, joka aloitti baletin vasta 16-vuotiaana. Hänellä oli toki taustaa voimistelussa.”

Tyypillisin tie ammattimaiseksi balettitanssijaksi kulkee Suomessa kuitenkin Kansallisoopperan balettikoulun kautta.

Silti aloittaneista vain pienestä osasta tulee lopulta ammattilaisia. Hedberg oli aikanaan kahdella luokalla koulussa, ja hänellä oli yhteensä kolmisenkymmentä luokkatoveria. Hänen lisäkseen vain kaksi päätyi nuorisoryhmään.

Suurin karsinta tehdään pyrittäessä nuorisoryhmään. Hakijoita on ympäri maailmaa, ja vain pieni osa voidaan valita mukaan ryhmään. Suomalaisia on yleensä noin puolet.

Ziegler ei näe nuorisoryhmää kouluna.

”Minusta he ovat valmiita tanssijoita, mutta he saavat vielä koulutusohjelman avulla lisäopetusta ja työkaluja ammattilaisena toimimiseen. He esiintyvät varsinaisten tanssijoiden kanssa, harjoittelevat joka päivä ja tekevät kymmeniä esityksiä vuodessa.”

Siksi nuorisoryhmäläisille maksetaan myös palkkaa, kuten ammattilaisille.

Lisäksi heidän kokonaisvaltaista kehitystään seurataan. Pyrkimyksenä on välttää monia tanssijoita vaivaavia vammoja ja samalla tukea nuoren tanssijan taiteellista kehitystä. Molempia mahdollistaa ulkopuolinen tuki.

Nicholas Ziegler

Nuorisoryhmän taiteellinen koordinaattori, Suomen kansallisooppera ja -baletti

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt avustuksia kansallisbaletin nuorisoryhmän toimintaan vuosina 2013, 2015, 2018 ja 2022.
(Kuva: Mirka Kleemola)

Kolme vuotta aikaa näytöille

Kahden tai viimeistään kolmen vuoden jälkeen nuorisoryhmästä pitää siirtyä eteenpäin.

Osa, kuten Hedberg, siirtyvät Kansallisbalettiin, josta he voivat saada toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen. Toiset siirtyvät ulkomaille tai kokonaan muihin hommiin.

Ryhmän koordinaattori Ziegler pitää järjestelyä toimivana.

”Kaksi-kolme vuotta on riittävä aika katsoa, miten nuori tanssija kehittyy ja mihin hänen tiensä vie. Esiintymällä sekä omissa tuotannoissa että yhdessä Kansallisbaletin kanssa nuoret saavat monipuolista kokemusta.”