Etusivu » Ajankohtaista » Omaa ryhmää rakentamassa

Omaa ryhmää rakentamassa

Oman tutkimusryhmän perustaminen on tärkeä askel tutkijan urapolulla. Mutta kuinka päästä alkuun? Kysyimme neuvoja kahdelta tutkijalta.

Juha Merimaa avatar

Milloin on oikea aika perustaa oma tutkimusryhmä?

”Oikeastaan kysymys on hieman hassu”, toteaa Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian professori Anna-Liisa Laine.

”Yleensä ihmiset hakevat ja hakevat rahoitusta, ja sitten äkkiä tärppää. Siinä vaiheessa joutuukin miettimään, miten tämän käytännössä toteuttaa”, Laine kertoo.

Yleensä edessä on tutkimusryhmän perustaminen.

Laine perusti oman ryhmänsä vuonna 2010, kun hän sai Suomen Akatemian apurahan tautiekologiaa tutkineelle hankkeelleen Helsingin yliopistossa. Hän on myös mentoroinut monia nuorempia tutkijoita heidän omien ryhmiensä alkutaipaleilla.

”Oikeastaan en näe muuta tapaa edetä yliopistouralla kuin perustaa oman ryhmän. Se on tavallaan vähän säälikin, ettei enää ole vanhanaikaisia yliopistotutkijoiden paikkoja. Jos haluaa tehdä uraa vain muiden tutkijoiden projekteissa, kannattaa hakeutua tutkimuslaitoksiin tai yritysmaailmaan.”

”Nykyään yliopistojen tutkimuspalvelut ovat hyviä neuvomaan, mitä rahoitusta voi ja kannattaa hakea.”

Anna-Liisa Laine

Kaikki alkaa rahoituksesta

Omaa tutkimusryhmää perustaessa ensimmäinen kysymys koskee aina rahaa. Sitä ilman ei pääse edes alkuun. Mutta kun näytöt on hankittu ja tutkimuskysymys kirkas, rahoituskin yleensä järjestyy. Näin kävi myös epäorgaanisen kemian apulaisprofessorille Daniela Bezuidenhoutille, joka tutkii Oulun yliopistossa orgaanisten molekyylien sitoutumista metalleihin.

Tutkimuskysymykset nousivat luontevasti työstä, jota hän oli tehnyt osana väitöskirjaansa ja post-doc-kaudellaan Yhdysvalloissa. Tältä pohjalta Bezuidenhout päätyi perustamaan oman ryhmänsä vuonna 2016 Etelä-Afrikassa Witwatersrandin yliopistoon.

”Minulle alkoi syntyä omia ideoita ja kysymyksiä, joiden parissa halusin jatkaa. Onnistuin saamaan rahoitusta ja seuraavaksi tarvitsin ryhmän. Oman ryhmän perustaminen tuntui lopulta hyvin luonnolliselta.”

Myöhemmin, muutettuaan Suomeen vuonna 2019, hän perusti tutkimusryhmän Oulun yliopistoon. Hänelläkin on ollut haasteita rahoituksen kanssa.

”Mutta näin se on kaikissa akateemisen uran vaiheissa. Sen kanssa täytyy vain oppia elämään”, Bezuidenhout toteaa.

Rahoituksen hakemiseen saa myös apua, Anna-Liisa Laine muistuttaa.

”Nykyään yliopistojen tutkimuspalvelut ovat hyviä neuvomaan, mitä rahoitusta voi ja kannattaa hakea.”

Anna-Liisa Laine

Ekologian professori Zürichin yliopistossa

Vieraileva professori Helsingin yliopistossa

Yksi kolmesta Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoittaman Biodiversiteettimuutoksen mittarit ja ekosysteemitason seuraukset -hankkeen johtajasta kaudella 2023–2027

Hyvä hakemus on kirkas ja rohkea

Varsinainen temppu on muotoilla tutkimusidea hakemukseksi, joka vakuuttaa rahoittajat. Kilpailu on kovaa.

”Olen itse ollut arvioimassa hakemuksia ja tiedän, miten epämääräinen tutkimussuunnitelma voi torpata lupaavankin idean. Hakemuksiin kannattaa panostaa. Kirjoitusvirheitä vilisevä hakemus ei vakuuta”, Laine sanoo.

Tutkimusta aloittaessa ei useinkaan voi tietää, mihin se lopulta johtaa. Kuinka tarkkaan suunnitelmissa siis kannattaa kertoa, mihin pyrkii?

”Hyvä hakemus kertoo selkeästi, mitä on tarkoitus tutkia, ja kuinka tutkimus edistää tiedettä ja palvelee yhteiskuntaa. Toisaalta myös joustavuus on hyvästä. Ja riskinottokin kannattaa. Kiinnostava idea voi menestyä odottamattomasti”, Bezuidenhout kertoo.

Myös Laine kannustaa ottamaan riskejä. Perusasiat on silti hyvä pitää hallussa. Hyvä hakemus esittelee selvästi sen kysymyksen, johon hankkeessa pyritään vastaamaan, ja perustelee sen tärkeyden.

”Oleellista on kuitenkin kertoa myös se, miten kysymykseen aiotaan vastata. Tutkimuskysymyksen ja vastausmetodien välinen epäsuhta on hyvin tyypillinen kompastuskivi. Jos et itse tiedä, miten tutkimus vastaisi kysymykseen, arvioitsija huomaa sen kyllä.”

Nuoret tutkijat pitävät usein epäreiluna, että CV ja julkaisut painavat niin paljon rahoituspäätöksissä. Ideaalitapauksessa ansioluettelosta käy kuitenkin ilmi, että hakija kykenee toteuttamaan kuvailemansa tutkimushankkeen.

”Jos suunnitelma on kovin korkealentoinen, mutta hakijalla on vain vähän näyttöjä, herää helposti epäilyksiä. CV kannattaa rakentaa huolella. Myös suosittelijoista voi olla apua”, Laine sanoo.

Tyhjää tilaa täyttämään

Rahoituksen selvittyä on edessä laboratorion kokoaminen. Daniela Bezuidenhout toteaa tämän olleen hänelle haastavin vaihe.

”Yliopisto saattaa tarjota vain tyhjän huoneen, joka täytyy itse varustaa, etenkin jos haluaa tehdä jotain uutta, johon olemassa olevat resurssit eivät taivu. Tämä vaatii tutustumista yliopistoon ja sen ihmisiin.”

Tyhjästä aloittaminen vaatii paljon työtä – etenkin vieraassa maassa. Yliopistojen käytännöt vaihtelevat eri puolilla maailmaa. Jossain kannattaa vaatia paljon saadakseen edes vähän, toisaalla aggressiivinen asenne tuottaa vain ongelmia. Kulttuuri pitää siis ymmärtää.

Suomalaisissa yliopistoissa toimivin asenne on kuitenkin realismi, Laine arvioi.

”Oman käsitykseni mukaan Suomessa ollaan hyvin avoimia siitä, mitkä todelliset resurssit ja mahdollisuudet ovat. Täällä ei piilotella resursseja pöydän alla. Yleensä kerrotaan suoraan, mitä on tarjolla, ja sillä pitää pärjätä.”

”Anna-Liisan kertoma vastaa myös omaa kokemustani”, Bezuidenhout täydentää.

”Kaikkea ei voi saada, mutta oman kokemukseni mukaan perusteltuihin pyyntöihin suhtaudutaan asiallisesti.”

”Hyvä hakemus kertoo selkeästi, mitä on tarkoitus tutkia, ja kuinka tutkimus edistää tiedettä ja palvelee yhteiskuntaa. Toisaalta myös joustavuus on hyvästä. Ja riskinottokin kannattaa. Kiinnostava idea voi menestyä odottamattomasti”

Daniela Bezuidenhout

Oikeita tyyppejä etsimässä

Kolmas keskeinen kysymys on tutkimusryhmän jäsenten valinta. Siinä on aina omat haasteensa. Olisi esimerkiksi ihanteellista, jos väitöskirjatutkijoita voisi poimia maisterivaiheen opiskelijoiden joukosta. Aina tämä ei kuitenkaan ole helppoa.

”Esimerkiksi Oulussa kemian perusopinnot tehdään suomeksi, joten en voi opettaa niitä. Näin en oikeastaan tunne opiskelijoitamme kovin hyvin”, Bezuidenhout kertoo.

Etenkin väitöskirjatutkijoiden valinta hakemusten perusteella on vaikeaa, koska ehdokkaiden CV:t ovat yleensä varsin lyhyitä. Niinpä henkilökohtaiset kontaktit ovat paras tapa löytää lupaavia nuoria tutkijoita.

”Konferenssit ovat tässä tärkeitä. Niissä tutustuu ihmisiin ja kuulee ihmisistä. On suuri sääli, että nyt koronan aikaan kokoontuminen ja matkustaminen ovat olleet niin vaikeita”, Bezuidenhout sanoo.

Monipuolisuus on valttia

Suurimpaan osaan ryhmistä kuuluu aluksi vain muutama tutkija. Esimerkiksi Bezuidenhoutin ryhmässä on tällä hetkellä kaksi post-doc-tutkijaa ja kolme väitöskirjatutkijaa. Näin pienessä ryhmässä on oleellista, että jäsenet täydentävät toisiaan.

”Moni tutkimus liikkuu useiden tieteenalojen rajapinnalla. Silloin on viisaampi saada mukaan eri ihmisiä eri aloilta kuin useampi samalta”, Laine kertoo.

”On myös tärkeää, että jokainen ryhmässä oleva tietää, mitä juuri häneltä odotetaan. Jos useampi ihminen on ikään kuin samassa roolissa, siitä seuraa helposti sekaannuksia.”

Nykyaikaisessa tutkimusryhmässä on usein monia kansalaisuuksia. Esimerkiksi Bezuidenhoutin ryhmän väitöskirjatutkijat ovat Intiasta, Ranskasta ja Sveitsistä. Pääosin tämä on etu, mutta hyvässä tutkimusryhmässä on ulkomaalaisten lisäksi myös paikallisia, Bezuidenhout ajattelee.

”Toinen post-doc-tutkijani on suomalainen. Hänen ymmärryksensä kielestä ja järjestelmistä on auttanut monissa käytännön asioissa. Esimerkiksi teknisen tuen kanssa on usein helpompi asioida suomeksi.”

Daniela Bezuidenhout

Epäorgaanisen kemian apulaisprofessori Oulun yliopistossa

Johtaa ympäristö- ja kemiantekniikan tutkimusryhmää

Päätutkija Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoittamassa Harnessing earth-abundant 3D metals for ammonia activation and functionalization -tutkimushankkeessa kaudella 2021–2024
(Kuva: Oulun yliopisto)

Intohimo kannattelee

Siirtyminen rivitutkijasta oman ryhmän johtoon tarkoittaa monella tapaa uuden ammatin opiskelua. Daniela Bezuidenhout kertoo ehtivänsä nykyään laboratorioon harvemmin kuin haluaisi – valtaosa ajasta menee kokouksissa ja paperitöissä.

Tämä voi tuntua isolta askeleelta: kun on ensin tehnyt kymmenen vuotta tutkimusta, pitääkin siirtyä toimiston puolelle. Mutta vaikka kaikkea ei osaisi heti, kaikki taidot ovat opittavissa.

”Kaikki eivät ole luonnollisia johtajia”, Bezuidenhout huomauttaa.

Vastuun jakaminen ei aina ole helppoa vaan vaatii opettelua. Ei myöskään ole yhtä oikeaa tapaa vetää tutkimusryhmää.

”Kannattaa kuitenkin keskittyä isompaan kuvaan. Hallinnollinen työ vie paljon aikaa, eivätkä asiat koskaan mene ihan suunnitellusti. Lopulta keskeisin kysymys on kuitenkin se, tunteeko intohimoa tutkimukseen ja tieteelliseen työhön. Jos intohimo on kohdallaan, kaikki muu on järjestettävissä.”

Professori Anna-Liisa Laine on samoilla linjoilla.

”Tutkijan työ tai tutkimusryhmän vetämien ei ole helppoa. Mutta jos tieteellinen uteliaisuus säilyy tallella, on se hyvinkin sen arvoista.”

Itsenäistyvän tutkijan perusohjeet: osoita riippumattomuutta, tunne alan tilanne ja tee hakemus huolella

Jane ja Aatos Erkon säätiö rahoittaa paitsi kokeneita myös itsenäistymisvaiheessa olevia tutkijoita. Ensimmäistä omaa hanketta suunnittelevan kannattaa pohtia, miten osoittaa riittävää riippumattomuutta ja kykyä johtaa omaa ryhmää.

”Ensimmäisenä neuvon aina tutustumaan annettuun ohjeistukseen, kuten siihen mitä lomakkeita suositellaan käytettäväksi ja millaisia liitteitä pyydetään”, sanoo Jane ja Aatos Erkon säätiön asiamies Hanna-Mari Peltomäki. ”Jätetty hakemus kertoo jo itsessään paljon siitä, kuinka tosissaan hakija on ja kuinka kokenut hän on suhteessa haettuun avustukseen.”

Hakijalla on hyvä olla kokonaiskuva alan lähtötasosta, myös monitieteisten hankkeiden kohdalla: ei kannata hehkuttaa oman hankkeen ainutlaatuisuutta, jos hakee rahoitusta samaan, mitä kollega tekee toisessa yliopistossa.

”Usein kysytään, minkä kokoisia avustuksia olisi järkevintä hakea. Lyhyesti vastattuna realistisia. Hankkeen tavoite ja laatu, sille oikein määritelty toteutustapa ja resurssit voivat tavoitteesta riippuen olla euromääräisesti mitä vain. Kannattaa siis olla realistinen ja pyytää rohkeasti sitä, mitä hanke todella tarvitsee”, Peltomäki toteaa.

Säätiön tavoitteena on tukea pitkäjänteistä työskentelyä, joten tavoitteen asettelussa voi ottaa riskejä ja osoittaa innovatiivisuutta. Hakemuksen jättämiselle ei ole myöskään este, jos joutuu hakemaan osarahoitusta omaan palkkaan ryhmänjohtajana yliopiston tarjotessa infran ja muut fasiliteetit.

Jane ja Aatos Erkon säätiön uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana saat ajankohtaiset kuulumiset sähköpostiisi neljästi vuodessa.

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tietosuojaselosteen.