Lääketieteen avustuksissa uusi vuosiennätys – nuorille tutkijalahjakkuuksille viidennes 20 miljoonan euron kokonaissummasta
Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi vuoden kolmannella kierroksella syyskuussa avustuksia yhteensä 15 miljoonaa euroa 17 hankkeelle. Kierroksella haettujen eurojen määrä oli säätiön historian suurin. Lääketieteen avustuksissa tehtiin uusi vuosiennätys, kun yhteenlaskettu avustuspotti kohosi lähes 20 miljoonaan euroon.
Kolmannen kierroksen avustukset painottuivat lääketieteen aloille, joille myönnettiin 9 miljoonaa euroa 12 hankkeelle. Aloista korostuivat syöpätaudit, mikrobiologia ja virologia sekä biokemia ja biolääketieteet. Säätiön avustukset lääketieteen tutkimukseen kohosivat tänä vuonna ennätystasolle, lähes 20 miljoonaan euroon (2023: 10 miljoonaa euroa).
”Vuodet eivät ole toistensa kaltaisia, ja avustusten euromääräistä kasvua edelliseen vuoteen selittää ennen kaikkea ennätyskorkea hakemusten määrä. Myös nuoret ryhmänjohtajat ovat aktivoituneet hauissa ilahduttavasti. Luku sisältää osuutemme kesäkuussa julkaistuun Aivotuontiohjelmaan.”, avaa asiamies Hanna-Mari Peltomäki muutosta.
Haetuista euroista joka kolmas kohdentui syöpätutkimukseen
Suomessa on vahva perinne syöpätutkimuksessa, mikä näkyi erityisesti tällä kierroksella säätiölle osoitetuissa hakemuksissa. Haetuista euroista kolmannes ja avustuksista neljännes kohdistui syöpätutkimukseen. Syöpätutkimuksen ajankohtaisia teemoja ovat mm. syöpäkasvaimen ominaisuuksiin perustuvan yksilöllistetyn hoidon ja elimistön oman puolustusjärjestelmän aktivoiminen osana hoitoa.
Kokeneiden tutkijoiden rinnalla kasvaa uusi sukupolvi. Omien akatemiatutkijakausiensa loppuvaiheessa olevien nuoren ryhmäjohtajien, – dosentti Saara Ollilan ja dosentti Jaakko Mattilan -, Helsingin yliopistossa toteuttama yhteishanke keskittyy Suomen toiseksi yleisimmän syöpälajikkeen, paksu- ja peräsuolen syövän syntymekanismien parempaan ymmärtämiseen hoitomuotojen kehittämiseksi.
”Säätiössä kannetaan huolta nuorten lahjakkaiden tutkijoiden uranäkymistä”, toteaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Nils Ittonen. ”Akatemiatutkijan positio on tarkoitettu ponnahduslaudaksi, mutta sen jälkeen lahjakkuuksista tulisi ottaa koppi myös täällä Suomessa suomalaisen tieteen kilpailukyvyn varmistamiseksi”, jatkaa Ittonen.
Uni on hyvinvoinnin perusta
Unta arvostetaan entistä enemmän, ja sen kokonaisvaltaiseen merkitykseen ihmisille on kiinnitetty huomiota niin julkisessa keskustelussa kuin elintapaneuvonnassa. Samalla unianalytiikkaan kiinnitetään aiempaa vahvemmin huomiota lääketieteen tekniikan tarjoamien uusien mahdollisuuksien myötä. Itä-Suomen yliopiston dosentti, akatemiatutkija Samu Kainulainen vie unitutkimusta kansainvälisesti uuteen suuntaan määrittelemällä hankkeessaan koko kehon huomioivan unen arkkitehtuurimallin. – ”Tutkimus voi mullistaa kokonaan vanhoja määritelmiä unesta, ja tuottaa uutta tietoa erilaisten unihäiriöiden tyyppipiirteistä ja tätä kautta myös niiden synnystä”, kertoo Kainulainen.
Taloudellinen kestävyys ja pitkäjänteisyys taiteen ja kulttuurin avustustoiminnan peruspilareina
Taiteen ja kulttuurin alojen viidelle hankkeelle myönnettiin yhteensä 6 miljoonaa euroa.
Avustuspäätösten pääteemoiksi nousivat hakijoiden kyvykkyys kehittää alan toimintatapoja, rakentaa kotimaisia- ja kansainvälisiä yhteyksiä sekä vahvistaa alan uranäkymiä.
Säätiöt ja rahastot ry julkaisi lokakuun alussa vuoden 2023 säätiötukiluvut. Riippumattoman selvityksen mukaan kotimaiset säätiöt ovat nousseet lääketieteen suurimmaksi tutkimusrahoittajaksi Suomessa. Lääke- ja terveystieteet saivat tukea 90 miljoonaa euroa. Lisätietoa avustusten jakautumisesta eri aloille www.saatiotrahastot.fi Syyskuun kierroksen kaikki avustukset löytyvät tiedotteen liitteenä olevasta listasta sekä verkkosivuilta www.jaes.fi.
Myönnetyt avustukset Lokakuussa 2024
Tampereen yliopisto
Itä-Suomen yliopisto
Tekoäly- ja omiikkamittarit lasten ja nuorten leukemian hoitojen valintaan.
5 vuotta. 1 500 000 €
Helsingin yliopisto
Syövän fibroblastien synty, toiminnallinen merkitys ja terapeuttinen kohdentaminen paksu- ja peräsuolen syövässä.
4 vuotta. 904 000 €
Turun yliopisto
Siittiön epigenomi miesten hedelmällisyyden ja ylisukupolvisen terveyden määrittäjänä.
4 vuotta. 901 000 €
Helsingin yliopisto
DsRNA-viruksen elinkierron kolmiulotteinen biokuvantaminen molekyylitasolla.
3 vuotta. 820 000 €
Helsingin yliopisto
Uusien muistimolekyylien tunnistaminen ja toiminnan selvittäminen.
4 vuotta. 710 000 €
Jyväskylän yliopisto
Punaisella valolla ohjailtavat optogeneettiset työkalut ja niiden soveltaminen syöpähoitoon.
3 vuotta. 707 000 €
Helsingin yliopisto
Nopea metagenomiikka virustunnistukseen ja -seurantaan.
3 vuotta. 695 000 €
Helsingin yliopisto
Uusien muistimolekyylien tunnistaminen ja toiminnan selvittäminen.
4 vuotta. 710 000 €
Helsingin yliopisto
GDNF – uusi skitsofrenian biomarkkeri ja täsmälääkekohde.
4 vuotta. 650 000 €
Itä-Suomen yliopisto
Oikein kuljetetusta kreatiinista käänteentekevä
lääkitys aivo- ja sydänsairauksien hoitoon.
4 vuotta. 600 000 €
Itä-Suomen yliopisto
Univaiheiden uudelleenmäärittely koko kehon Uniarkkitehtuurimallilla.
4 vuotta. 568 000 €
Helsingin yliopisto
MANF ja MANF:in toimintaa jäljittelevät pienmolekyyliyhdisteet tyypin 2 diabeteksen ja sen komplikaatioiden hoitoon.
3 vuotta. 500 000 €
Helsingin yliopisto
Uusien aktiini-spesifisten inhibiittorien kehittäminen
Leishmania -parasiittien aiheuttamiin infektioihin.
2 vuotta. 400 000 €
Ammatillisen osaamisen, oppimisen ja työllisyyden
kehittämishanke.
4 vuotta. 1 790 000 €
Helsinki Biennaalin kansainvälisyyden kehittäminen sekä biennaalin rooli kotimaisen kuvataidekentän kansainvälisyyden lisäämisessä vuosina 2025-2027.
3 vuotta. 900 000 €
Suuren näyttämön teosten monimuotoisuus ja kansainvälinen osaaminen tulevaisuustekijöinä Oulun teatterissa vuosina 2025–2027.
3 vuotta. 497 000 €
WAUHAUSIN toiminnan kansainvälistäminen ja organisaatiomallin kehittäminen vuosina 2025–2027.
3 vuotta. 472 000 €
Jane ja Aatos Erkon säätiön syyskuun avustuksissa korostuivat nuoret tutkijat ja riskipitoiset Proof of Concept -hankkeet
Aivotuonti-ohjelma tuo kansainvälistä lääketieteen tutkimusta Suomeen
Ennätysmäärä avustuksia riskipitoisille Proof of Concept -hankkeille
Jane ja Aatos Erkon säätiön uutiskirje
Uutiskirjeemme tilaajana saat ajankohtaiset kuulumiset sähköpostiisi neljästi vuodessa.
Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tietosuojaselosteen.